Ulkonäkö ja koko
Sisiliskon selkäpuolen väritys vaihtelee suuresti. Useimmiten sisilisko on tasaisen tumman ruskea, oliivinvihreä tai harmaa. Naarailla on usein keskiselässä ja kyljissä tummia juovia, ja vaaleita juovia tai täpliä selän reunoilla. Koirailla ei ole selkäjuovaa, vaan niille tyypillistä ovat selkää koristavat vaaleakeskusteiset rengastäplät. Nuoret yksilöt ovat tasaisen likaisenvärisen tummia. Vatsapuoli on naarailla vaalea tai keltainen ja koirailla punainen tai oranssi. Vatsassa voi kummallakin sukupuolella olla tummia täpliä.
Pää on pyöreä ja ruumis lieriömäinen. Häntä on 1 ¼ – 2 kertaa ruumiin mittainen, ja suhteellisen paksu. Jalat ovat melko pienet, ja niissä on terävät kynnet. Nopeasti liikkuessaan sisilisko käyttää apunaan myös vartalon liikkeitä, jolloin pieniä jalkoja voi olla hanka havaita.
Kooltaan sisilisko on melko pieni eläin. Pituus kuononkärjestä viemäriaukkoon on yleensä alle 7 cm. Vaikka siihen lisätään häntäkin, jää kokonaispituus parinkymmenen sentin tietämille.
Levinneisyys
Sisilisko on maailman pohjoisin matelijalaji, ja maamme runsaslukuisin matelija. Lajia tavataan koko Suomessa, ja levinneisyys jatkuu aina Jäämerelle asti. Pohjoisessa sisilisko on harvalukuisempi kuin etelässä, eikä sitä tavata välttämättä kuin lajille suotuisissa elinympäristöissä. Etelä-, ja Keski-Suomessa sisilisko on yleinen, ja sitä voi tavata lähes missä tahansa.
Elinympäristö
Sisiliskoa tavataan hyvin monenlaisissa elinympäristöissä. Tärkein vaatimus sisiliskon elinympäristölle on paikan aurinkoisuus. Tästä syystä sisiliskoa tavataan useimmiten avoimilla alueilla. Useimmiten sisiliskon löytääkin metsän, viljelymaan tai vesistön laidalta, niityltä tai pihapiiristä, missä se usein asustaa vanhojen puutalojen perustuksissa. Sisiliskon voi tavata myös valoisasta mänty tai sekametsästä tai rämeeltä. Vain hyvin tiheissä kuusi,- ja sekametsissä se on harvinainen vieras. Koska lisko imee lämpöä itseensä myös alustastaan, suosii se lököttelypaikkana mukavasti lämpiäviä kivi-, tai puupintoja.
Elintavat
Sisilisko liikkuu enimmäkseen maan rajassa, mutta saattaa toisinaan kiipeillä kivi-, ja kalliopinnoilla tai kuivuneissa puissa tai kannoissa. Se on päiväaktiivinen laji, jonka elämää auringon tuottama lämpö ohjaa voimakkaasti. Aurinkoisena päivänä liskot liikkuvat ja paistattelevat ahkerasti, kun taas sateen aikaan ne eivät välttämättä lähde liikenteeseen ollenkaan.
Sisiliskolla on selkeä ja melko pieni elinpiiri, jolla se pysyttelee. Kun sisiliskon kerran on löytänyt paistattelemasta tietyltä kiveltä, kannolta tai risukosta, löytää sen todennäköisesti samasta paikasta myös jatkossa. Oikein hyvällä paistattelupaikalla voi nähdä kerralla useitakin liskoja lämmittelemässä samaan aikaan, jopa osin päällekkäin. Paistattelupaikka onkin liskon elinpiirin näkyvin paikka, vaikka lisko luonnollisesti liikkuukin hieman laajemmallakin alueella ravintoa etsiessään. Sisilisko syö kaikenlaisia pieniä selkärangattomia, kuten hämähäkkejä ja hyönteisiä.
Sisiliskon tapa pudottaa häntänsä vaaran uhatessa on laajalti tunnettu. Jos peto tarttuu liskoa hännästä, voi lisko irrottaa häntänsä, joka jää maahan sätkimään itsekseen ja hämää petoa. Näin itse lisko saa mahdollisuuden paeta sen henkeä uhanneesta tilanteesta. Häntä kasvaa myöhemmin takaisin, usein lähes yhtä komeana kuin alkuperäinen häntä oli. Vaikka häntä palautuukin takaisin, kerää lisko häntäänsä vararavintoa pahan päivän ja talvehtimisen varalle, joten hännän menettäminen saa liskon myös menettämään tämän varaston. Samoin uuden hännän kasvattaminen on liskolle resursseja vaativa tehtävä, joten vaikka lisko selviääkin uhkaavasta tilanteesta hengissä, joutuu se kokonaisuudessaan kärsimään uhrauksestaan. Tämän takia sisiliskoa ei koskaan saa tarttua hännästä, tai tahallisesti muulla tavalla pelästyttää liskoa irrottamaan häntänsä.
Lisääntyminen, kasvu ja ikä
Sisiliskot parittelevat Etelä-Suomessa yleensä toukokuun aikana. Sisiliskonaaras hautoo 3–10 munaa sisällään loppuun saakka, joten muninnan jälkeen munat kuoriutuvat ohuen kalvon sisältä parin tunnin kuluessa. Tämän takia sisiliskon on sanottu synnyttävän eläviä poikasia. Syntymä tapahtuu etelässä useimmiten heinäkuun loppupuolella. Pikkuruiset liskot ovat kokonaispituudeltaan 4-5 cm mittaisia. Ne alkavat saman tien etsiä syötävää ja kasvaa, joten jo saman vuoden syksyllä, horroksen alkamisen aikaan niiden pituus on 5,5–7 cm välillä. Sukukypsiä ne ovat neljäntenä kesänään, jolloin niiden kokonaispituus on 14 cm luokkaa.
Sisiliskot voivat elää jopa 10-vuotiaiksi, ja ne lisääntyvät joka vuosi.