Skip to content
Home » Liskot

Liskot

Suomessa tavattavat liskot ovat sisilisko ja vaskitsa. Sisiliskot ovat ainoita Suomessa tavattavia liskomaisia (siis pitkulainen, nelijalkainen ja suomupeitteinen) liskoja. Toinen liskolajimme, vaskitsa, on jalaton lisko, jonka helposti luullaan olevan käärme, ja sekoitetaan joskus jopa kyykäärmeeseen.

Suomesta löydettiin uusi liskolaji, hietasisilisko, huhtikuussa vuonna 2014. Havainto tehtiin Lounais-Suomessa hiekkakuopalla. Lajia on sittemmin löytynyt laajalta alueelta, Paraisilta aina Laitilaan asti. Itäisin havainto on tehty Lahdessa kesällä 2022. Nämä liskot viihtyvät erityisen hyvin kanervaa kasvavilla hietanummilla, hiekkakuoppien laita-alueilla tai muulla aurinkoisella, kuivalla ja hiekkapohjaisella paikalla, jossa on tiheää kasvillisuutta.


Sisilisko (Zootoca vivipara)

Yleisimmät liskot Suomessa ovat sisiliskoja.

Sisilisko on Suomen runsaslukuisin ja laajimmalle levinnyt matelijalaji. Lähes jokainen on joskus nähnyt tämän pikkuisen liskon paistattelevan päivää jollakin lämpimällä kivellä tai kannolla. Sisilisko on ainoa Suomessa tavattava liskomainen lisko. Toinen liskolajimme on jalaton vaskitsa, ja ulkoisesti liskoa muistuttavat vesilisko ja rupilisko ovat salamanterieläimiä. Niinpä sisiliskon tunnistaminen on yleensä vaivatonta, eikä sekaannuksia pääse sattumaan.

Vielä muutama vuosi sitten sisiliskon tieteellinen nimi oli Lacerta vivipara, mutta nykykäsityksen mukaan se kuuluu Zootoca-sukuun.


Vaskitsa (Anguis colchica)

Vaikka vaskitsa jalattomana muistuttaa käärmettä, ja sitä on pitkään kutsuttu vaskikäärmeeksi ei se ole käärme, vaan lisko. Jos jalkojen puuttumista ei lasketa, täyttää vaskitsa kaikki liskoille tyypilliset tuntomerkit ja on näin läheisempää sukua sisiliskolle kuin käärmeille. Piilotteleva ja hämärän aikaan liikkuva vaskitsa ei ole niitä helpoimpia havaittavia, mutta hyvällä tuurilla, tai taidolla, sen pääsee toisinaan näkemään eteläisen Suomen lehtipuuvoittoisissa metsissä ja aukeilla.

Liskot mielletään usein nelijalkaisiksi ja suomupeitteisiksi. Vaskitsa on kuitenkin jalaton lisko, jolla ei näy selkeää suomukuviota.

Hietasisilisko (Lacerta agilis)

Hietasisilisko on Suomessa vuonna 2014 löydetty lisko.

Huhtikuussa 2014 lounaissuomalaisella hiekkakuopalla bongattiin vihertävä sisilisko. Havainnoija sai eläimen kiinni, ja laji saatiin vahvistettua hietasisiliskoksi. Myöhemmillä retkillä paikalta löytyi hietasisiliskoja useampiakin. Joukossa oli molempia sukupuolia, sekä nuoria yksilöitä, joten vaikutti siltä, että laji lisääntyy kyseisellä paikalla. Myöhempinä vuosina lajin on havaittu lisääntyvän monilla vastaavilla alueilla Lounais-Suomessa. Lajista on tehty havaintoja Paraisilta aina Laitilaan. Itäisimmät Varsinais-Suomen havainnot ovat Liedosta. Kesällä 2022 lajin yksiöitä löytyi myös Lahden seudulta.