Alppimanterin tieteellinen nimi on viime vuosina vaihtunut useaan kertaan taksonomien tehdessä työtään. Perinteisesti laji tunnettiin nimellä Triturus alpestris. Tovin se kulki nimellä Mesotriton alpestis, kunnes nykyään käytössä oleva Ichthyosaura alpestris vahvistui uudeksi nimeksi. Matelijoiden ja sammakkoeläinten nimistötoimikunta on esittänyt lajin suomenkieliseksi nimeksi alppimanteria. Aikaisemmin laji tunnettiin suomeksi nimellä alppivesilisko.
Ulkonäkö ja koko
Alppimanterin kokonaispituus voi saavuttaa 12 cm, mutta useimmiten ne jäävät tätä pienemmiksi. Koiraat ovat naaraita pienempiä. Lajille tyypillistä on tumma selkäpuoli ja keltainen tai oranssi, yleensä kuvioton vatsa. Suomessa tavatut alppimanterinaaraat ovat erityisen tummia. Nopeasti katsoen eläimet voivat vaikuttaa lähes mustilta, ja muistuttavat siten selkäpuoleltaan suuresti rupimanteria. Rupimanterista alppivesilisko on kuitenkin helppo erottaa vatsapuolen perusteella: rupiliskon oranssia vatsaa kuvioivat tummat läiskät, kun alppimanterien vatsa on yleensä tasaisen oranssi. Kutuasuisilla koirailla on yhtenäinen, hyvin matala ja tasareunainen harja, sekä kyljissä tummia täpliä ja sinertävää väritystä. Alpeilla lajista tavataan neoteenisia kantoja, jollainen saattaisi olla mahdollinen myös Suomen karuissa oloissa.
Levinneisyys
Lajia tavataan läntisessä Keski-Euroopassa ja Balkanin niemimaalla Kreikkaan saakka. Suomea lähimmät kannat ovat eteläisessä Tanskassa ja Pohjois-Saksassa. Lajista tunnetaan levinneisyysalueellaan useita alalajeja, jotka eroavat toisistaan erityisesti koiraan kutuasun ulkonäön perusteella.
Suomen ja lajin luontaisten keskieurooppalaisten elinalueiden pitkän välimatkan takia on selvää, että alppimanterit ovat tulleet Suomeen ihmisen mukana, ja se on näin ollen vieraslaji kotomaamme luonnossa.
Haitallinen vieraslaji
Vieraat lajit voivat päätyä Suomeen esimerkiksi laivojen painolastivesien tai tuontikasvien mukana, mutta joskus myös ihmiset päästävät eläimiä luontoon. Vieraiden lajien päästäminen luontoon on harkitsematonta ja tuomittavaa.
Laji voi aiheuttaa vahinkoa suomalaiselle lajistolle. Uhkana on mm. alppivesiliskon levinneisyysalueella jylläävän kytridiomykoosi-sienitaudin leviäminen Suomen sammakkoeläimiin. Taudin aiheuttaa sienipatogeeni Batrachochytrium dendrobatidis (Bd), joka vaikuttaa olevan nimenomaan sammakkoeläimiin tarttuva. Viimeisen 30 vuoden aikana Bd on aiheuttanut ainakin 200 sammakkolajin sukupuuton tai rajun kannanalenemisen. Patogeeni on sammakkolajeilla helposti tarttuva ja tappava. Osa sammakkolajeista voi tietyissä oloissa saada tartunnan ilman, että se tappaisi isännän. Tällöin infektoituneet yksilöt toimivat kantajina ja tartuttavat muita yksilöitä. Pyrstösammakot tuntuvat olevan vastustuskykyisempiä taudille, ja ne saattavat usein toimia kantajina sairastumatta tai kuolematta itse.
Elinympäristö
Alppimanteri viihtyy valtaosan vuodesta vedessä, tai veden välittömässä läheisyydessä. Ne viihtyvät monenlaisissa lammissa, sekä avoimessa, että metsämaastossa. Maalle noustuaan alppimanteri viihtyy viileissä, kosteissa paikoissa.