Ulkonäkö ja koko
Hietasisilisko on perinteistä sisiliskoa aavistuksen suurempi, ja usein väritykseltään vihertävä. Hietasisiliskon pituus kuonosta kloaakin aukolle jää yleensä alle 9 cm. Häntä on vartaloa pidempi, toisinaan jopa lähes tuplasti vartalon pituinen, jolloin kokonaispituus voi nousta yli 20 cm. Hietasisilisko on myös ruumiinrakenteeltaan sisiliskoa tanakampi, mikä lisää suuruuden tuntua. Väritys on hyvin vaihteleva: Koiraan kyljet voivat, erityisesti lisääntymisaikaan olla vihreät tai vihertävät. Selän yläosa on ruskea. Koiraan vihreiden kylkien ja ruskean selän välillä on usein vaalean ruskeat alueet, jotka muodostavat niskasta hännän päähän kulkevan vaalean juovan. Naaraat ja nuoret yksilöt ovat kauttaaltaan rusehtavia tai harmahtavia. Selässä ja kyljissä on molemmilla sukupuolilla tummia pisteitä, läiskiä tai silmätäpliä. Vatsapuoli on selkää vaaleampi ja vähemmän kuvioitu. Erityisesti ruskeaa naarasta voi olla hankala nopeasti erottaa sisiliskosta.
Hietasisilisko koiras
Hietasisilisko naaras
Hietasisiliskon poikanen (ja kyy)
Levinneisyys
Suomen rajojen ulkopuolella hietasisiliskon lähimmät tunnetut elinalueet ovat Baltiassa, Venäjän Karjalassa, sekä Keski- ja Etelä-Ruotsissa. Keski-Euroopassa lajia tavataan laajalti, Britanniasta Venäjälle ja Ranskasta Balkanin niemimaalle. Välimeren alueella: Iberian niemimaalla, Italiassa tai Kreikassa sen korvaavat muut sisiliskolajit. Idässä levinneisyys jatkuu Keski-Aasiaan.
Idässä hietasisiliskoa tavataan Venäjän puolella, hyvin lähellä Suomen rajaa. Koska havainnot on tehty Lounais-Suomesta, ei ole uskottavaa, että liskot olisivat pystyneet omatoimisesti leviämään Suomen läpi kenenkään huomaamatta. Sen sijaan olisi mahdollista, että liskot olisivat levinneet Suomeen omin jaloin Ruotsin puolelta saaristoa pitkin. Saaristosta Ruotsin mantereen ja lounaisen Suomen havaintopaikkojen väliltä ole pystytty vahvistamaan hietasisiliskoja, vaikka huhuja niistä on kuultukin. Näin ollen Suomeen levinneen kannan alkuperä pysyy arvoituksena.
Haitallinen vieraslajiko?
Suomen kansalliselta haitallisten vieraslajien lista löytyy matelijoita ja sammakkoeläimiä – aika paljonkin. Jostain syystä herpit ovat saaneet poikkeuksetta “tahallisesti tai tahattomasti” levitettyjen eläinten leiman ja päätyneet vieraslajilistalle, jopa haitallisiksi lajeiksi, hyvinkin köykäisin perusteluin, olettamuksin ja ilman todisteita. Suomalaisia tutkimuksia ei juuri ole tehty, olemassa olevia ei ole noteerattu, eikä ulkomaalaisia ole osattu etsiä. Suomen herpetologisen yhdistyksen alaisuudessa toimiva Hietasisilisko-ryhmä pyrkii tuomaan esiin listalta löytyviä epäkohtia Maa- ja metsätalousministeriön alaisuudessa toimivalle Vieraslajiasioiden toimikunnalle. Työryhmän fokus on suunnattu erityisesti pikkuvihersammakkoon (Pelophylax lessonae) sekä hietasisiliskoon (Lacerta agilis), sillä ne ovat pysyneet sitkeästi vieraslajilistalla aikaisemmista huomautuksista huolimatta. Hietasisiliskosta löytyy historiatietoja maastamme jo vuodelta 1849. Molemmat lajit ovat muualla EU-alueella IV-direktiivilajistoon kuuluvia erityissuojelua kaipaavia lajeja – Suomessa ne on asetettu haitallisiksi vieraslajeiksi.
Hietasisilisko on Suomen kansallisen vieraslajiluettelon ainoa matelija, mutta listalle joutumisen perusteet puuttuvat. Työryhmän mielestä, tämä muualla EU -alueella IV a-direktiivilajistoon kuuluva laji on aiheettomasti sijoitettu Suomessa kansallisesti merkityksellisten haitallisten vieraslajien luetteloon. Suomesta löydettyjen populaatioiden vierasperäisyydestä ei ole näyttöä ja laji saattaa nykytodisteiden perusteella kuulua Suomen alkuperäislajistoon. Hietasisilisko on paikkauskollinen, hyvin vaativa habitaatin suhteen ja hidas leviämään. Tiedossa olevien populaatioiden levinneisyys ja rakenne, hajanaisuus ja koko osoittavat, lajin eläneen Varsinais-Suomessa huomattavasti kauemmin kuin on julkisesti arveltu, sillä populaatioita tunnetaan myös ennen vuonna 2014 julki tulleita esiintymiä. Etäisimmät populaatiot sijaitsevat yli 110 kilometrin päässä toisistaan eri puolilla rannikkoseutua.
On myös äärimmäisen epätodennäköistä, että joku olisi pystynyt istuttamaan, vahingossa tai tarkoituksella, monipuolisia populaatioita näin laajasti. Alkuperäislajiteoriaa tukevat 1849-luvun jälkeiset lajistokirjallisuusteokset, joita löytyy Kansalliskirjastosta. Lajin olemassa olevat populaatiot eivät myöskään uhkaa tai aiheuta haittaa alkuperäislajistolle, etenkään esitetyn kryptosporidioosi-riski spekulaation kautta, eikä kilpailullisesti, sillä hietasisilisko elää muuallakin Euroopassa päällekkäisillä esiintymisalueilla Suomessa esiintyvien matelijalajien kanssa.
Elinympäristö ja elintavat
Hietasisiliskon tyypillinen elinympäristö, on lajin nimen mukaisesti, kanervaa kasvava hietanummi, hiekkakuopan laita-alue tai muu aurinkoinen, kuiva ja hiekkapohjainen paikka, missä on tiheää kasvillisuutta. Keski-Euroopassa niitä tavataan myös puutarhoissa, teiden ja rautateiden laidoilla, sekä peltojen reunoilla. Lisko on päiväaktiivinen, ja liikuskelee usein matalan kasvillisuuden, Suomessa kanervien, seassa ravintoa etsimässä.